Suksien voitelua ei tarvitse pelätä

Sports Tracker waxing skis
Kannattaa lukea tarkasti suksien mukana tulevat valmistajan ohjeet, niissä kerrotaan, mitä hoitoaineita voi käyttää turvallisesti.

Voitelu ja sen kuviteltu vaikeus on monelle syy olla hiihtämättä. Aivan turhaan. Voitelu on yksinkertaista ja helppo oppia. Mikäli kuitenkin haluaa välttää sen osin tai kokonaan, hyviä vaihtoehtoja löytyy. Niin helpoissa pikavoiteissa kuin voiteluvapaissa suksissa.

Perinteisen sukset sekä pito- että luistovoidellaan. Luistelusukset ainoastaan luistovoidellaan. Voiteiden toiminta perustuu yksinkertaiseen fysiikkaan. Pito syntyy lumikiteiden tarttuessa hetkeksi voiteeseen ja luisto kitkan lämmittäessä lumesta mikroskooppisen ohuen vesikerroksen, jonka päällä suksi liukuu.

Pitovoitelu

Perinteisen suksissa on keskellä parin vaaksan mittainen pitoalue. Pakkaskeleillä se voidellaan kovilla purkkivoiteilla, lämpimämmillä keleillä tuubista pursotettavalla liisterillä.

Purkkivoidetta levitetään 3-5 ohutta kerrosta koko pitoalueelle ja ne hangataan tasaiseksi synteettisellä korkilla. Liisteriä levitetään 5-7 tippaa suksen molemmille puolille ja se tasoitetaan peukalolla. Liisterin annetaan kovettua ulkona ennen hiihtämistä.

Kuntoilijalle riittää kaksi purkkivoidetta, violetti 0 – -2 asteen voide, jota voi käyttää aina 10 pakkasasteeseen ja -5-10 asteen voide kylmemmille keleille. Yleensä kannattaa valita todellista lämpimämmälle kelille tarkoitettu voide. Liistereistä aloittelijalle riittää hopeanharmaa universal-liisteri.

Sekä purkkivoiteille että liistereille on helppokäyttöisiä vaihtoehtoja. Spray-voiteet ovat näistä parhaita.

Luistovoitelu

Luistovoiteluun kuntoilija voi käyttää sulatettavia parafiinivahoja tai pikavoiteita.

Parafiinivaha sulatetaan voiteluraudalla suksen pohjaan. Voiteiden valmistajat tarjoavat selkeät ohjeet sekä myyntipakkauksissa että nettisivuillaan. Sulattamisen jälkeen ylimääräinen vaha siklataan ja harjataan pois.

Mikäli ei halua kuumavoidella tai siihen ei ole sopivaa tilaa, voi käyttää nestemäisiä pikavoiteita. Ne ovat viime vuosina kehittyneet nopeasti ja niillä saa hyvin luistavat sukset. Pikaluisto levitetään pullossa olevalla sienellä, annetaan kuivua ja sukset ovat hiihtovalmiit.

Hyvä vaihtoehto on luistonauha, jonka voi kiinnittää suksiin jopa tavallisella silitysraudalla, se ei tarvitse erikoisvälineitä. Pakkauksissa on selkeät ohjeet.

Suksien luistopinnat on hyvä voidella kerran kaudessa parafiinilla. Se suojaa suksia ja pidentää niiden käyttöikää. Jos sitä ei halua tehdä itse, voi sen teettää kauden alussa tai lopussa paikallisella suksikauppiaalla.

Puhdista vanhat voiteet

Vanhat voiteet poistetaan pitoalueelta voiteenpoistoaineella ja luistopinnoilta ns. clean an glide nesteillä. Molempia laitetaan paperiin ja pyyhkäistään pohja puhtaaksi. Vanha pitovoide pitää yleensä vielä siklata pois ennen kuin voi voidella seuraavan kerran. Puhdas pitoalue kannattaa karhentaa kevyesti karkeuden 100 hiekkapaperilla, silloin voide tarttuu paremmin.

Luistoalueelle riittää pelkkä pyyhkäisy clean and glidella. Jos paperiin irtoaa likaa, kannattaa pyyhkiä pohja uudestaan.

Huolla voiteluvapaat suksesi

Perinteisen hiihtotavan suksista on useita voiteluvapaita versioita. Todellisuudessa niistä useimpia pitää voidella ja kaikkia vähintään putsata. Voiteluvapaista malleista parhaita ovat karvapohjaiset skin-sukset ja nanopitopohjat.

Skin-suksien mohairkarva pitää puhdistaa säännöllisesti. Käytä siihen tarkoitettuja puhdistusaineita, liian vahvat nesteet liuottavat liiman, jolla karva on kiinnitetty. Itse puhdistus on helppoa, muutaman kerran pyyhkäistään puhdistusnesteeseen kostutetulla paperilla.

Skin-suksien luistoalueet voidellaan normaaliin tapaan.

Nanosuksien koko pohjan voi puhdistaa tavallisella voiteenpoistoaineella. Yleensä pari pyyhkäisyä paperilla riittää. Pahasti likaantuneet sukset voi puhdistaa pesemällä ne voiteenpoistoaineella ja karkealla keittiösienellä.

Nanosuksien huoltoon ei saa käyttää vääriä nesteitä. Ikävä kyllä myynnissä on nanosuksille tarkoitettuja hoitoaineita, jotka todellisuudessa pilaavat pohjat. Kannattaa lukea tarkasti suksien mukana tulevat valmistajan ohjeet, niissä kerrotaan, mitä hoitoaineita voi käyttää turvallisesti.

 

Lue myös edellinen artikkeli täältä!

 

Axa Sorjanen –  Koulutettu hiihtovalmentaja, palkittu suomalainen toimittaja, tietokirjailija ja dokumentaristi

Vinkki: Jos tarvitset apua sovelluksen kanssa olethan yhteydessä asiakaspalveluumme.

1 comment

  1. Perinteisen hiihtotekniikat - Sports Tracker Blog

    […] Lue myös edellinen artikkeli täältä! […]

Comments are closed.

Back to top